Kohtaamattomuuden taidetta

Toipumiskeskeisen päihderiippuvuuden hoidon  ja yleisen kliinisen päihdehuollon yksi ero on, että jälkimmäinen taho rakastaa työpalavereita, tykkää pölistä keskenään mieluummin kuin asiakkaiden kanssa. Yleisessä päihdehuollossa on rutkasti upeita työntekijöitä, mutta kalsea systeemi on vaan liian vahva.

Suomalainen päihdehuolto on liian usein kohtaamattomuuden taidetta. Se osaa luoda komeita, tyhjyyttään kalisevia päihdestrategioita, selittää osaamattomuutensa ja läsnäolottomuutensa teoreettisella korukielellä, luoda hyvä veli- ja siskoverkostoja pitääkseen jäseniensä asemat surkeista tuloksista huolimatta, mielistellä ymmärtämättömiä poliittisia ja muita päättäjiä sekä byrokraatteja pinnallisilla tieteellisyydeltä kuullostavilla näennäisviisauksilla.

 Pitkän työurani selkeimpiä huomioita on, että ne ihmiset, joiden on vaikeinta tehdä ruohonjuurityötä - likaista perustyötä, kohdata ihmisiä, asiakkaita, mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, rakastavat työpalavereita. Usein nuo palaverit eivät paljon eroa kahvipöydässä höpisemisestä.  Näihin paskantärkeisiin pulinamuijiin ja - äijiin auktalisoituu systeemien tyhjäkäynnit, toimimattomuudet.

Yksi helpottavimmista asioista, etten ole enää minkään virallisen organisaation palveluksessa, on työpalaverirumban loppuminen! Läheiset työkaverit vähän huvittuneenakin huomasivat, kuinka paljon inhosin suurinta osaa kaikenmaailman työpalavereita. Toki joitain palavereita oli ja on pakko pitää, mutta jouhevammin ja rennommin työtä ja asiakasta/ihmistä oikeasti palvellen.

Eräs tärkeä syy, miksi toipumiskeskeistä (päihde)riippuvuuden vastustetaan, on että ihmiset joutuvat oikeasti töihin, oikeasti kohtaamaan ihmisiä läsnäolevasti!

"Vähiten tuottavat ihmiset ovat tavallisesti niitä, jotka eniten haluavat pitää palavereita." Thomas Sowell.

Painotan: kyse ei ole vertaisryhmistä!

Kalervo K. 

Kuva: Pixabay